Sunnuntaina Andy teki elämänsä suurimman töllöntyön. Kun palasimme kotiin Ainon hakureissulta Vuonislahdesta, kotona odotti yllättävä vastaanottokomitea. Andy digiboxin kaukosäädin suussa tai se mitä siitä oli jäljellä.

 

Andy ylpeänä esittää: Suolistettu kaukosäädin

 

Kuukauden ikäinen kaukosäädin oli jyrsitty, rikottu ja hajotettu atomeiksi. Muutaman kerran jo Andyn suusta tavoitettu vekotin oli pirstaleina ja piirilevy puoliksi syötynä. Rysänpäältä tavoitettu koira sai kuulla tehneensä väärin.

Eniten tukkaa revitytti ja harmaannutti se, ettei kahta alkalinen paristoa löytynyt mistään. Paristo mahahapoissa on vaarallinen yhdistelmä, joten koira piti saada oksentamaan.

Suolavesiliuosta kurkkuun ja autoiluretkelle mutkaiselle tielle. Matkapahoinvointi toimikin hyvänä vatsan tyhjentäjänä. Muovisälää ja iltaruoka kyllä löytyi, mutta paristoja ei.

Kymmenen kilometrin jälkeen Sirkka soitti kotoa että paristot olivat löytyneet oven ali vierineenä toisesta huoneesta. Koiran onni että ne olivat päässeet karkuun kesken hurjimman leikin.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vaikka oikeasti hävettää

 

Tänään sitten isäntä sai metsästää uutta Medionin kaukosäädintä, eikä sellaista Joensuusta löytynyt. Lukuisien puheluiden jälkeen löytyi maahantuoja jolta sen sai postitse. Hintaa Andyn puruluulla oli 50 euroa. Ystävällinen maahantuojan asiakaspalvelija oli kiinnostunut kaken kohtalosta. Kun sen karukohtalo oli selvitetty, hän nauraen sanoi, että kyseessä oli jo neljäs saman mallin kaukosäädin jonka hän toimittaa kuukauden aikana koiran tuhoaman tilalle. Kyseessä voisi sanoa olevan kapulan tyyppivika! Johtuneeko puruluuksi joutuminen kaukosäätimen muodosta vai jostain tuoksusta?