Menneellä viikolla Andy osallistui noutajayhdistyksen järjestämään näyttelykoulutukseen. Se sujuikin ihan mallikkaasti. Tiistai-iltana Andy saikin tehdä töitä oikein olan takaa, sillä näyttelykoulutusta edelsi tottelevaisuuskoulutusta, joten ilta venyi 2,5 tuntiseksi. Mutta silti energiaa tuntui riittävän. Hiukan tuossa tottelevaisuuskoulutuksessa ihmetystä herättävät kouluttajien erilaiset opit varsinkin koiran palkitsemisessa. Kun yksi kehottaa käyttämään palkkioherkkuja, toinen kehottaa ne jättämään kotiin. Siinä sitten aloittava koirankouluttaja on pyörällä päästään. Sama pätee äänen käyttöön. Yhden mielestä miestenkin pitäisi käyttää ääntään siellä ylä-C:n korkeudella, että koira innostuisi tottelemaan, kun toisessa oppikunnassa paneudutaan omanäänen ja muiden apujen käyttöön.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Torstaina Andy kävi eläinlääkärillä tutkituttamassa iho-ongelma ja samalla katsottiin korvat. Korvista selvittiin syväpuhdistuksella ja turkkiin eläinlääkäri määräsi Stronghold- kuurin. Vaikka varsinaisia pienötököitä ei löytynyt, merkit niiden olemassa olosta olivat selvät. Ärtyneelle iholle riitti laimeaa hydrokortisonia. Nyt iho onkin jo palautunut miltei ennalleen. Tuo Stronghold on kolmen ampullin pakkaus ja maksaa 50 euroa. Nyt olisi myytävänä kaksi ampullia jos jollain on kirppu-, väive- tai muu pienloisongelma.

 

Isännän käymään kirjoittajaopiskeluun Andyn ulkoilutus on poikinut jo yhden tekstin:

 

Luontopäiväkirja

 

Frank's Pro Gold Puppy- täysravinto tuoksuu pistävälle kuljettuaan kultaisennoutajan matkan. Hauska- maatuvamuovipussivalmistaja ratkaisee ongelman. Yhdenyön ikäinen herkkutatti nauraa kadunreunassa noukkijalle. Nyt ei poimita tatteja.

Sienisateen tummentama asfalttijoki johtaa satamaan. Siinä kelluu jo muutamia kultaisia lehtiä. Niissä lehdissä ei ole lukijanpalstaa, eikä koirankakka keskusteluja. Ne saavat palstatilaa hiirenkorvaisissa kevätlehdissä.

Vastaan laahustaa pariskunta, narunjatkeena valkoinen villakoira tai jotain sinne päin. Nainen seuraa koiraa, mies naistaan, koira ei välitä kummastakaan. He eivät putoa pyörätieltä, herranterttu viihtyy kestopäällysteellä. Hekin ovat poimijoita. Entinen leipäpussi saa täytettä.

Yö on rauhoittanut järven. Ohut usva leijuu peilityynessä ilmassa ennakoiden viilenevien öiden sumuja. Ensimmäiseen muuttoonsa valmistautuvat harmaalokit lentävät äänettöminä usvan yläpuolella. Sorsaparvi ui ympyrää veneidenlaskurampin edessä. Jokainen rantaan saapuja on ilmeinen keinoemo. Kuvut ovat pulleita, liha rasvaista, niillä ei lennetä talvisille H5N1 epidemia-alueille.

Uimaranta on hiljainen ja koskematon. Edellispäivän vaahtopäät ovat tasoittaneet hiekan. Kuukausi sitten siinä oli varpaanjälkiä, nyt vain riviin järjestyneitä ruskeita hiekanjyviä aaltokuviolla. Aaltojen kääntymispaikalla on mädäntyviä järviruoankorsia. Kuusikuukautinen haluaa kahlata, haastaa hihnan kuljettajan kisaan. Tassut roiskivat vettä kuin kokeillen onko vastusta.

Mutta aika on vahva vastus ja aamuhetki liian lyhyt. Vahvemman voimalla ja herkkujen houkutuksella asfalttijoki vie aamulenkin kiertäjät. Kellojen ajastamat ihmiset nousevat kulkimiin, virta käy vuolaammaksi.

Ohitse kiirehtivät saavat kuusikuukautisen riehakkaaksi: Mukaan, perään, kiinni. Lieka palauttaa ruotuun, opettaa elämän perusasioita: Seuraa! Ja seurattava on, toteltava, vain siten saa kiitosta, palkan hyvin tehdystä työstä.

Västäräkit eivät hypi tasajalkaa. Ne liikkuvat vuoroaskelin, päät nytkivät Egyptiksi. Odottavat kurkien siipiä. Kokeneilla Niilin kävijöillä on tummat päänsuojat, ensimmäistä kertaa pyramideja katsomaan lähtevät miltei tasaisen harmaanruskeita. Suurin osa tulevista matkailijoista ei tule näkemään Saksan Rugenia, putoavat kurkien siiveltä, huuhtoutuvat Itämereen, joutuvat petolinnun polttoaineeksi. Siitä huolimatta mieli on iloinen, ei huolta huomisesta kieli tilskuttaa, pää niiaa ja pyrstö tasapainottaa.

Aamuinen kierros ohittaa puolenvälin. Ensimmäiset nuoret raahautuvat kouluja kohti, revenneissä farkuissa, koulu-uran päällä kiristäneissä takeissaan, edes vauvaklipsejä ei ole poistettu kintaista päiväkodin jälkeen. Kuusikuukautinen haluaisi mennä heidän mukaansa, rynnätä opintietä eteenpäin. Hihna kiristää taluttajan otsasuonia. Koirakoulua käydään jo aamulenkillä.

Leikkipuiston kohdalla sorapolku muuttuu Raatteentieksi. Hiekka punertaa, nurmikentällä lojuu hajonneita sotatarvikkeita, pihlajanmarjasodassa kuluu koiranputkia. Loukkaantuneiden huulia hoidetaan kotona Bepanthenilla ja huulirasvalla, vain henkarinputkin varustautuneet selviävät vahingoittumatta. Sota on aina kilpavarustelua.

Viimeisessä risteyksessä siili ei ole käyttänyt suojatietä. Aamuilmassa on raudan tuoksu. Kaksi varista ja harakka ovat silminnäkijöitä aamiaispöydän äärellä, jakavat saalista: Perna sulle, sydän mulle.

Viimeisille kymmenelle metrille seuraan liittyy EU:n huippukokous mellakoineen. Pihalaatoituksen reunalla kääpiösamettiruusut hehkuvat keltaisina ja laulavat toiveikkaina: "Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä." mutta kesä on jo aivan kypsä siihen biisiin. Se vaihtaa kylkeä ja lämmittää västäräkkien kahluuvettä Niilinlaaksossa.